eINFOTORVI 12#2009 | 03-11-2009

KILKE 2010 - ILMOITTAUTUMINEN ALKAA

Kilke on Suomen Partiolaisten kuudes suurleiri, joka järjestetään 28.7.-5.8.2010 Hämeenlinnassa Evon nuorisoleirikeskuksen alueella. Kilkkeelle odotetaan noin 10 000 leiriläistä, joista noin 1 000 on ulkomaalaisia.

Miksi suurleirille kannattaa lähteä?
No ensinnäkin sen vuoksi, että suurleiri on aivan omanlaisensa elämys, jota on vaikea sanoin selittää. Se täytyy kokea! Kun kaikki 10 000 leiriläistä kokoontuvat yhteisen ohjelman pariin, takaa se kokemuksen, joka ei hevin unohdu. Suurleirillä on myös mahdollisuus toteuttaa sellaista ohjelmaa, johon yksittäisen lippukunnan voimavarat eivät riitä. Suurleirillä tapaa myös uusia partioystäviä, niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kilke on suomalaisen partiotoiminnan 100-vuotisjuhlavuoden ehdoton kohokohta, jota ei kannata missata!

Leirille lähtijän tulee täyttää vuoden 2010 aikana vähintään 12 vuotta. Leirimaksu on 185 euroa ja se maksetaan kahdessa erässä kevään aikana. Perinteisesti lippukunta on tukenut suurleirille lähtijää pienellä summalla. Tällä kertaa tuen on määrä kattaa leiriläisten kuljetukset, jotka eivät sisälly varsinaiseen leirimaksuun.

Kilkkeen ilmoittautuminen alkaa 1.11.2009 ja päättyy 22.1.2010
Ilmoittautumisohjeet sekä ilmoittautumislomake löytyvät lokakuun lopussa ilmestyneestä Partio-lehdessä. Luethan ilmoittautumisohjeet huolella sekä täytät ilmoittautumislomakkeen selkeästi! Ilmoittautumislomakkeen voit palauttaa kololla oman ryhmäsi johtajalle viimeistään 22.1.2010.

Ilmoittautumislomakkeen ja ohjeet voit ladata myös tästä [PDF]

Lisää tietoa löydät Partio-lehdestä ja Kilkkeen nettisivuilta www.kilke.fi. Leirin lähestyessä keräämme ajankohtaista Kilke-tietoa KulKin kotisivuille. Jos etsimääsi tietoa ei löydy netistä, ota rohkeasti yhteyttä lippukunnan Kilke-kontaktiin: Jenni Malinen 040 730 4636.

www.kilke.fi

P.S. Saithan kotiisi Partio-lehden ja Suomen Partiolaisten vuoden 2010 jäsenmaksulapun? Mikäli et, ota yhteyttä lippukunnan sihteeriin: Johanna Lankinen, p. 050 594 3806. Leirille osallistuminen edellyttää voimassa olevaa jäsenmaksua.






© Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry.
www.kulki.fi
Puh. 044 055 8586
Sammatintie 5
Lähetä meille postia

Avaa uutiskirje selaimessasi.

eINFOTORVI on Partiolippukunta Kulman Kiertäjien sähköinen jäsentiedote. Olemme iloisia, vaan emme yllättyneitä, että olet kiinnostunut omasta tai lapsesi harrastuksesta. Haluamme kertoa retkistä, leireistä, muista lippukunnan tapahtumista ja ajankohtaisista asioista. Olethan huomannut, että eINFOTORVEN voi tilata useampaankin osoitteeseen. Paitsi jäsenet myös vanhemmat voivat tilata omansa.